keskiviikko 16. huhtikuuta 2014

Jamila

Pakistanilainen Jamila on maailman tunnetuin hennatuotemerkki. Se on puhuttu ja rakastettu ja kuuluu lähes kaikkien hennakauppojen valikoimaan. Jamila-tuotemerkin takana oleva yritys, Abid & Company, on pakannut ja markkinoinut hennaa vuodesta 1963. Internetin hennapalstoilla Jamila kuitenkin tuntuu jakavan mielipiteitä: se saa kiitosta hienosta jauhatuksestaan ja tasaisesta laadustaan, mutta jotkut valittavat sen olevan oikukasta käsitellä.

Jamilan pahvipaketti. Hennajauhe on sisällä sinetöidyssä pussissa.

Sitä piti tietenkin kokeilla. Käyttämäni henna on Hennaserailta. Se on vuoden 2012 kesäsatoa ja valmistajan ilmoittama lawsonepitoisuus on 2,69%. Minua kiinnosti, miten kuuluisa Jamila eroaa aikaisemmin käyttämistäni hennoista, joten sekoitin tahnan täsmälleen samalla tavalla kuin tavallisestikin.

Jauheena Jamila on selvästi tummempaa ja ruskeampaa kuin tavallisesti käyttämäni rajasthanilainen henna, jonka ihastuttavaan omenanvihreään väriin olen tottunut. Jauheen värillä ei kuitenkaan ole varsinaista merkitystä, sillä väri ei kuitenkaan kerro mitään sen laadusta.

Henna jauheena

Jamilan jauhatus on hieno, ihan käsittämättömän hieno. Tahnaa sekoitellessani huomasin sen olevan jopa moussemaisen pehmeää ja sileää. Olen tottunut suodattamaan hennani nylonsukan läpi ennen käyttöä liian isojen kasvinpalasten poistamiseksi, mutta Jamila-tahna hulahti neuloksesta kokonaan läpi. Tavallisesti hyvässäkin hennassa on hiukan isompia hiukkasia, jotka jäävät sukkaan,  mutta Jamila on seulottu valmistajan puolesta todella tarkkaan.

Tavallisesti käyttämäni rajasthanilainen henna tunnetaan siitä, että siitä sekoitetusta tahnasta syntyy erityisen sitkeää. Eron Jamilaan huomaa helposti: tahna on pehmeää mutta ei lankaan sitkeää. Sitkon puute ei välttämättä ole hyvä asia, sillä sitkoa hyödyntämällä voidaan vetää hennalla ohuita siistejä viivoja. Aivan ama piirtotekniikka ei toimi vähemmän sitkeällä tahnalla.

Muutos hennatahnan sitkeydessä osoitautui käytännössä kriittiseksi: Jamila todella oli erilaista käsitellä, ja minulla oli suuria vaikeuksia saada henna käyttäytymään haluamallani tavalla. Pienissä kaarissa se toimi loistavasti (ne ovat rajasthanilaisella usein haastavia), mutta pidempiä suoria linjoja oli mahdotonta vetää ilman katkeamisia. Kyse on kuitenkin tottumuksesta: olin muistaakseni aivan yhtä epätöivoinen kokeillessani ensimmäistä kertaa todella sitkeää hennaa.

Värin puolesta Jamila ei ollut aivan niin tumma, kuin olisin toivonut, mutta ehkä juuri siksi se värjäsi kämmeneni punaisemmaksi kuin mihin olen tottunut. Minulla oli tosin myös haasteita määrittää värin vapautumista, enkä tahnan seisottamisesta huolimatta saanut aikaiseksi niin intensiivistä testiläikkää kuin odotin. Päädyin 2,5 vuorokauden jälkeen kuitenkin käyttämään tahnan, kun vaikutti, ettei väri ainakaan enää parane. Jamilan lawsone-pitoisuus on alempi, kuin hennassa, jota olen viime vuoden käyttänyt, joten vaaleampi väri on odotettavissakin.

Jamila. Kuvassa näkyy hyvin, miten erilainen luonnonhennan väri on kämmenellä ja ranteella.

En testauksen perusteella aio vaihtaa rajasthanilaisesta hennasta Jamilaan. Jamila on maineensa vuoksi varsin hintavaa, eikä se jauhatuksestaan huolimatta ole ehkä ihan sen arvoista. Se on kuitenkin hyvin korkealaatuista hennaa, ja sellaiselle, joka ei ole totuttautunut supersitkeään hennaan, se on varmasti oivallinen vaihtoehto. Lisäksi Jamila on kuulemani mukaan pitänyt laadustaan kiinni jo vuosia, joten tasaiseen laatuun voinee luottaa jälleenmyyjästä riippumatta jatkossakin.

 Jamilaa ostaessa kannattaa varmistaa, että kyseessä on vartalotaiteeseen tarkoitettu BAQ-henna. Hiuksille tarkoituttu Jamila myydään täsmälleen samanlaisessa pakkauksessa, mutta mutta sen jauhatus on karkeampi ja lawsone-pitoisuus tyypillisesti pienempi. Nettikaupat ilmoittavat kuitenkin yleensä hyvin selkeästi, kummasta on kyse. Kaupan hyllyltä löytyneet mysteeri-Jamilat erottaa pohjan leimoista: vain BAQ:ssa on parasta ennen -päiväys ja satovuosi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti